perjantai 25. lokakuuta 2024

Elämäni ensimmäinen Halloween

 Hirvittäviä koristeita, keskiyön naurua ja makoisia tekareita

Aiheena siis ihka ensimmäiset Halloween juhlat, joissa olen ikinä ollut. Jotenkin Halloween on aina unohdettu meillä jouluttajilla, mutta nyt siihen tuli poikkeus...

Niitä vietettiin Raumalla 19-20.10. Äidin luona. Ajankohta ei voinut olla lähempänä "oikeaa" Halloween biletys-aikaa, sillä tulevat viikonloput on Jessen työkalenterissa täynnä :)

Mutta sen verran kivaa oli, että tästä tulee traditio, ehkä me jouluttajat pystymme tässä jouluttamisen ohella päivän kaksi keskittymään kurpitsoihin ja lentäviin luutiin.

Hauskaahan meillä oli, toki oman hauskuutensa toi väsymys, kun valvoimme puoleen yöhön lautapelien parissa, ei tarvittu promilleja siihen hauskuuteen, että melkein pissat tuli pöksyyn sydämestä nauraessa :) Normaalisti rytmimme onkin hyvin mummomainen eli ysiltä nukkumaan ja 4.30 herätys :) 
Meitähän oli pieni poppoo, minä, äiti, isoveli ja Jesse sekä tietysti Rafu. Halusimme myös ikuistaa ensimmäisen Halloweenimme, joten pukeuduimme teeman mukaisesti: minä olin joku riivattu pupu Lolita-mekossa, Jesse oli kummitus, Rafu lepakko, äiti noita ja Riku velho.

Paljon äiti oli väsännyt itse, ruoka oli hirvittävän kaunista ja makoisaa! Paljon oli nerokkaita DIY -juttuja: mm. kummituksia tikkareista ja jätesäkeistä, ruoka sisälsi hyytäviä mozzarella pääkalloja, ulko-ovi oli muumioitu, oma osuuteni oli taiteilla uima-lötköpötköistä kynttiläjuttu, muokkasin myös salopetteni sekä tein pikaisen kasvomaalauksen eyelinerilla isoveljelle naamaan :D 
Aloitetaanpa kertomaan tarkemmin kera kuvien, lähdetään liikeelle lötköpötkö kynttilähommelista...


Materiaalina siis edulliset kirpparilta löydetyt kaksi lötköpötköä...


Kun mitat oli selvillä, aloin kaivertamaan led kynttilöille koloja...



Kolot valmiina, kuumaliimalla kiinnitin pötköt pahviin ja toisiinsa...



Kuumaliimalla kynttilän "valumat"...



Mustalla spraymaalilla maalattu, 2 purkkia riitti hyvin...



Huuuuurjan upea lopputulos :)



Tikkari kummituksia...



Jotka olivat esillä pöllölaseissa kera kurpitsa tuikkujen...



Aamiainen oli upea! Tomaattikeittoa tarjoiltiin kurpitsakipoista, mustissa padoissa oli vaikka ja mitä! Violetti "cocktail" sisälsi myös silmän...



Tekaritkin kalisi lautasella, ne äiti oli tehnyt kekseistä, vaahtokarkeista ja punaisesta sokerikuorrutteesta...



Ruokana olikin taas kaikkea karmivaa, täytettyjä paprikoita (kurpitsanaamoilla), mozzarella-pääkalloja äiti teki sulattamalla mozzarellaa silikonimuotteihin...


Itse tein gluteenittomia murokeksejä, söpöjä haamuja mustaherukkahillolla ja tomusokeri huurteella...



Ulkona pelotteli jätesäkki-kummitukset...



sekä sidoksella muumioitu ovi...



Sisälle tullessa pääsi heti lisää halloween-tunnelmaan...



Bongasin kurpitsoja monessa muodossa, niin saippuassa, matossa, ilmapalloissa, kuin erilaisissa valoissa...



Rustasta ostetut valopuut olivat kiva lisä illan hämärtyessä...



Katossa roikkui noidanhattuja, kynttilöitä leijui oviaukon luona ja kummitukset uumoilivat meitä muukalaisia...



Meidän aivan mahtava Halloween-potretti :) <3



Jessen kummituspuvun tein Tokmannilta ostetusta parisängyn lakanasta. Tikkasin mustaa puuvillakangasta silmiin, se oli sen verran ohutta, että hän näki siitä läpi. Käsille ompelin kujat, jotta kangas pysyy pakoillaan...


Rafun lepakkopuku on Rustasta...



Sukkikset löytyi Tokmannilta, mekko on tori-ostos, jota muokkasin itselle sopivammaksi. Rusetin hiuksiin tein itse. Blouse ja tossut ovat kirppislöytöjä...



Hiuksiin laitoin pienet lisäkkeet, tietysti laitoin myös halloween-korvikset. Tein itselleni myös pienen "kasvomaalauksen"...


Tässä pikainen tuotos isoveljeni kasvoihin :) ...



Tosiaan tämän salopetten purkasin yläosan niin, että levensin mustaa osiota liki 20 cm! Se oli todella kapea ja näin pluskokoisena tuntui, että rintamus vaan pursui sivuilta XD poistin myös alkuperäiset napit ja ketjut, jotka olivat kultaiset. Tilalle ostin Porin Nauha ja Nappi -liikkeestä violetit sydännapit ja ketjun purkasin Tigeristä ostetusta choker-kaulakorusta, huomattuani, kuinka tyyriitä oli valmiit ohuet ketjut Taitava- askarteluliikeessä. KC:hen sain samaa kangasta tuon mekon lappuosan takaa, kun purkasin sen, mielestäni ei ole väliä onko ihoa vasten kuvioitu kangas vai musta vuori :D 



Lopputulos näytti tältä :) 



Helmassa on kaikkea älyttömät hirvittävän söpöä :3 



Aiheeseen sopivia lautapelejäkin oli mistä valita...






Muistini ei ole todellakaan terävin, joten tämä lapsille suunnattu pelikin oli aivan mahtava! 



Ikuistin epäreilun kinkkisen tilanteen ( ks punainen ja vihreä nappula ) :D



Suloisin Kummitus-selfie ever! <3



Äiti - noita <3 Juhlien taikuri :) 



Riku- velhosta maagisempi kuva :) 



Ja vielä Rafusta pose <3



Toivottavasti saitte inspiraatioita ja/tai edes hymyn huulillenne lukiessanne tätä postausta :) 
meillä oli hauskaa ja nyt näin etukäteen juhlineena voimme jatkaa täysillä jouluttamista !



💓:llä Minttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti